Ade jauhaa
Black Outin lavalta
Alla Jeken raportti ramopunk.comiin:
Rehtoreiden ja Himanesin päätettyä pitkän laiskottelujaksonsa ja lähdettyä minikiertueelle, päätin loikata itsekin taipaleelle. Oikeasti kumpikin yhtye on keskittynyt työstämään materiaalia tulevia pitkäsoittojaan varten. Ensin suuntasin Mikkeliin, jossa bändit esiintyivät Black Outissa. Juna oli tunnin myöhässä, mikä ei ramopunkkareille ole uutta ja outoa, sekoittaen hieman suunnitelmiani, joten ilta vedettiin koulun pyttipannun voimalla, päivällisen jäätyä väliin. Samana iltana Mikkelissä oli tarjolla elävää musiikkia enemmänkin, mutta ilahduttavan paljon porukkaa tuli myös Mustaan aukkoon. Maksaneita katsojia oli 87. Erityisesti haukivuorelaiset ja juvalaiset erottuivat joukosta, eivätkä pelkästään lukumääränsä takia. Paikkana Black Out on sellainen hyvän kokoinen. Toki yleisöä olisi mahtunut toinen mokoma lisääkin, mutta paikalla olleet täyttivät tilan siinä määrin, että hyvä fiilis syntyi automaattisesti. Bändienkään ei tarvinnut sohvan takana piileskellä, vaan esiintyjillä oli alakerrassa oma tilansa.
Himanesilla on nyt kovat piipussa ja soitto kulkee. Verratkaapa kitaroiden yhteistyötä aiempaan. Tauon aikana biisilistakin on hieman muuttanut muotoaan ja setissä on jo sisäänajossa kolme uutta biisiä, Sä tahdoit mennä, Sä puhut puille ja Tää tulee sydämestä. Siitä huolimatta valikoima kattaa koko bändin tähänastisen uran. Surffaan radioaalloilla täräytti energisesti jyränneen setin käyntiin ja Pertun kopistelun tahdittama H-I-M-A-N-E-S seurasi. Koska uusissa kappaleissa on omat sormet pelissä mukana, jääköön niiden arviointi muille. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että hymy oli herkässä, kun uudessa Himanes-anthemissa, Tää tulee sydämestä –biisissä, yleisön kädet nousivat taputtamaan tahtia ja meno äityi loppukertsissä sellaiseen kiitoon, että ilmeisesti yleisö otti tuon biisin kertaheitolla omakseen.
Himanes nauttii läheisestä yleisökontaktista. Mikkelin keikalla vuorovaikutus bändin ja yleisön välillä oli taattu, koska lava oli matalalla ja yleisö lähellä. Perttukin pääsi Mikkelissä kukkoilemaan bassoineen kävelykierroksella yleisön joukossa. Pääosin kuulin kehuvia, jopa ylistäviä kommentteja keikasta. Toisaalta. kuulin myös yhden pettyneen reaktion. Himanesin olisi pitänyt soittaa vain niitä vanhoja, paluuta edeltäneitä tekeleitään. En kuitenkaan usko, että kukaan luova soittaja lähtee uuden levyn kynnyksellä veivaamaan kokonaista settiä vanhoja biisejään. Kuitenkin noita vanhoja menopaloja oli mukana hyvä määrä. Kyyvesi kutsuu, Sähkis, Kellarista studioon ja viimeisenä encorena kuultu Ei enää koskaan edustivat mallikkaasti alkupään ramopunkkista tuotantoa, jotka ovat toden totta tarttuvia ralleja. Tässä vaiheessa pitää muistaa mainita ääni- ja valopuolen hoitanut LJB-viihde, jonka ammattitaitoinen väki sai soundit kohdalleen. Hiilihapposavu näytti veikoille olevan sen verran uusi leikkikalu, että pojat innostuivat syytämään savua lavalle melkein koko keikkojen ajan. Lava olikin suurimman osan ajasta sankan savun peitossa, mikä aiheutti valokuvaamiseen omat haasteensa. Viidentoista biisin perussetin jälkeen Himanes huudettiin vielä jatkamaan. Innostunut bändi soitti vielä kolme encorea: Pogoomaan, Mikä siinä maksaa? sekä Ei enää koskaan. Sen jälkeen olikin aika ansaitun hengähdystauon ja lava jätettiin Rehtoreiden haltuun.
