sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Demon vääntöä



Päivää,

Eilen saatiin demotettua viisi valmista kappaletta tulevalta levyltä, vielä noin 15 biisiä on tavoitteena äänittää ennen kuin päästään varsinaiseen levyn tallentamiseen käsiksi. Tulevan levyn äänityspuikoissa on tuleva olemaan Rattus-orkesterista tuttu Jake. Näillä eväillä pitäisi saada aikaan jotain tiukkaa...

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kohti uutta levyä

Uusia renkutuksia ollaan alettu jo vääntämään, kuten aiemminkin on todettu ja joitakin raakileita DIY meiningillä on demottu jo purkkiin. Tämän vuoden puolella onkin tarkoituksena (toivottavasti) saada uutta julkaisua ulos. Kuvassa Perttu ja Aki demottamassa aamuyöllä...


tiistai 3. helmikuuta 2009

31.1.2009 - Lutakko, Jyväskylä


Soundcheck Lutakossa




Lutakon Backstage, Kuvaajana Viljo


Alla Jeken raportti, löytyy myös osoitteesta ramopunk.com

Kurvasimme sovittuun aikaan Lutakon taakse ja nakkasimme soittokamat sisälle. Roudaus sujui nopeasti, kun paikalla oli kiertuehenkilökunnan lisäksi vielä meikä, Keikka ja Vilkki. Ramokeikka 2:n erikoisuutena oli se, että Rehtoreiden keikka sekä kuvattiin että äänitettiin. Sound check meni ilmeisen jouhevasti, sillä ylimääräisiä mutruja ei kenenkään kasvoilla näkynyt. Sitten lauteille Himanes ja sama homma. Pienten säätöjen jälkeen saatiin taustalaulutkin kohdalleen ja bändi pääsi jälleen ”treenaamaan”. Jyväskylässä treenibiiseinä toimivat Sä puhut puille ja Mikä siinä maksaa? Viimein Tapiokin pääsi suorittamaan checkauksensa ja bändit pääsivät latautumaan illan esiintymistä varten.

Lutakossa osataan pitää soittajasta huolta. Pelkästään takahuone on isompi kuin pienen kylän baari. Saunamahdollisuus ja pienet tarjoilut naposteluineen kohottavat paikan profiilia entisestään. Tässä kattauksessa ei kenelläkään ollut niin isoa egoa, että se toinen tila olisi pitänyt ottaa käyttöön.

Himanes soitti keskimmäisenä Tapion jälkeen. Himanesin setin aikana tajusin, mitä Keikka oli tarkoittanut Lutakon anniskelualueen aiheuttamasta ongelmasta puhuessaan. Koukatessaan nurkan taakse, alue pitää puolet porukasta otteessaan siellä. Tämän johdosta lavan edusta ei täyty siinä määrin, kuin se täyttyisi koko läsnä olevan porukan velloessa lavan edustalla. Setti oli sama kuin Mikkelissä, joten sen osasi kerran kuulleena jo melkein ulkoa. Valitettavasti Lutakossa ei ainakaan vielä ole sellaista yleisön keskelle ulottuvaa ramppia, jotta keskushyökkääjä Sutinen pääsisi mellastamaan yleisön joukkoon. Käsien heilutuksesta päätellen ainakin Matkalaulu, Ratsian Ole hyvä nyt, encoren Pogoomaan ja jo biisin aikana rytmikkään kannustuksen kerännyt Tää tulee sydämestä, olivat yleisön mieleen. Uusista biiseistä Aki lauloi kaksi ja Riku yhden. Encore jäi Lutakossa kahteen biisiin. Edes yleisön: ”Myö halutaan lissee!” –huudot eivät jatkaneet soittoaikaa. No, ei makeaa mahan täydeltä. Mihinkähän lie Himanes vielä yltäisi, jos pystyisi treenaamaan ja keikkailemaan säännöllisesti?

Keikan jälkeen takahuoneessa näkyi tyytyväisiä ja hikisiä kasvoja. Näki, että soittaminen oli maistunut. Ramopunk.comin 7v-synttäreille on luvassa ainakin kaksi liekeissä roihuavaa esiintyjää.

30.1.2009 - Black Out, Mikkeli


Ade jauhaa



Black Outin lavalta

Alla Jeken raportti ramopunk.comiin:

Rehtoreiden ja Himanesin päätettyä pitkän laiskottelujaksonsa ja lähdettyä minikiertueelle, päätin loikata itsekin taipaleelle. Oikeasti kumpikin yhtye on keskittynyt työstämään materiaalia tulevia pitkäsoittojaan varten. Ensin suuntasin Mikkeliin, jossa bändit esiintyivät Black Outissa. Juna oli tunnin myöhässä, mikä ei ramopunkkareille ole uutta ja outoa, sekoittaen hieman suunnitelmiani, joten ilta vedettiin koulun pyttipannun voimalla, päivällisen jäätyä väliin. Samana iltana Mikkelissä oli tarjolla elävää musiikkia enemmänkin, mutta ilahduttavan paljon porukkaa tuli myös Mustaan aukkoon. Maksaneita katsojia oli 87. Erityisesti haukivuorelaiset ja juvalaiset erottuivat joukosta, eivätkä pelkästään lukumääränsä takia. Paikkana Black Out on sellainen hyvän kokoinen. Toki yleisöä olisi mahtunut toinen mokoma lisääkin, mutta paikalla olleet täyttivät tilan siinä määrin, että hyvä fiilis syntyi automaattisesti. Bändienkään ei tarvinnut sohvan takana piileskellä, vaan esiintyjillä oli alakerrassa oma tilansa.

Himanesilla on nyt kovat piipussa ja soitto kulkee. Verratkaapa kitaroiden yhteistyötä aiempaan. Tauon aikana biisilistakin on hieman muuttanut muotoaan ja setissä on jo sisäänajossa kolme uutta biisiä, Sä tahdoit mennä, Sä puhut puille ja Tää tulee sydämestä. Siitä huolimatta valikoima kattaa koko bändin tähänastisen uran. Surffaan radioaalloilla täräytti energisesti jyränneen setin käyntiin ja Pertun kopistelun tahdittama H-I-M-A-N-E-S seurasi. Koska uusissa kappaleissa on omat sormet pelissä mukana, jääköön niiden arviointi muille. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että hymy oli herkässä, kun uudessa Himanes-anthemissa, Tää tulee sydämestä –biisissä, yleisön kädet nousivat taputtamaan tahtia ja meno äityi loppukertsissä sellaiseen kiitoon, että ilmeisesti yleisö otti tuon biisin kertaheitolla omakseen.

Himanes nauttii läheisestä yleisökontaktista. Mikkelin keikalla vuorovaikutus bändin ja yleisön välillä oli taattu, koska lava oli matalalla ja yleisö lähellä. Perttukin pääsi Mikkelissä kukkoilemaan bassoineen kävelykierroksella yleisön joukossa. Pääosin kuulin kehuvia, jopa ylistäviä kommentteja keikasta. Toisaalta. kuulin myös yhden pettyneen reaktion. Himanesin olisi pitänyt soittaa vain niitä vanhoja, paluuta edeltäneitä tekeleitään. En kuitenkaan usko, että kukaan luova soittaja lähtee uuden levyn kynnyksellä veivaamaan kokonaista settiä vanhoja biisejään. Kuitenkin noita vanhoja menopaloja oli mukana hyvä määrä. Kyyvesi kutsuu, Sähkis, Kellarista studioon ja viimeisenä encorena kuultu Ei enää koskaan edustivat mallikkaasti alkupään ramopunkkista tuotantoa, jotka ovat toden totta tarttuvia ralleja. Tässä vaiheessa pitää muistaa mainita ääni- ja valopuolen hoitanut LJB-viihde, jonka ammattitaitoinen väki sai soundit kohdalleen. Hiilihapposavu näytti veikoille olevan sen verran uusi leikkikalu, että pojat innostuivat syytämään savua lavalle melkein koko keikkojen ajan. Lava olikin suurimman osan ajasta sankan savun peitossa, mikä aiheutti valokuvaamiseen omat haasteensa. Viidentoista biisin perussetin jälkeen Himanes huudettiin vielä jatkamaan. Innostunut bändi soitti vielä kolme encorea: Pogoomaan, Mikä siinä maksaa? sekä Ei enää koskaan. Sen jälkeen olikin aika ansaitun hengähdystauon ja lava jätettiin Rehtoreiden haltuun.